Visit Clermont-Ferrand!

Aattelin jakaa tänne tämmösen esittelyvideon Clermontista, niin pääsette näkee tätä mun asuinpaikkaa myös ihan videon muodossa – eli katso ja ihastu! 😉

I decided to share a video about Clermont-Ferrand, so you can learn more about Clermont – look and enjoy! 😉

Mainokset

Bordeaux – the city of wine

Viime viikonlopun kohteena oli kauan odottomani Bordeaux. Kerran nyt Ranskassa asutaan, on tämä kuuluisa viinikaupunki ehdottomasti päästävä kokemaan. Lähdettiin reissuun tutulla köörillä, eli minä, Jessica ja Otto.

Lauantaipäivän aikana käppäilimme ympäri kaupunkia ja ihailimme kauniita kirkkoja ja muita monumentteja. Bordeauxissa oli myös juuri menossa karnevaalit, jonne suuntasimme illalla. Siellä maistoin ekaa kertaa karkkiomenaa ja pitihän se yksi nutella-lettukin napata. Poikettiin myös yhteen laitteeseen, josta pääsi sitten vähän vauhdikkaammin (100km/h nopeudella) näkemään Bordeauxin näkymät yläilmoista ja vieläpä pääalaspäin. Vaihteeksi näinkin!

Sunnuntaina ohjelmanumerossa olikin Wine tour viinikylään nimeltä Saint-Emilion (kurkkaa kylästä lisää: täältä), mikä olikin koko reissun kohokohta! Otimme siis valmiin wine tour-paketin, joka veikin koko sunnuntaipäivän. Wine tourin aikana pääsimme tutustumaan kauniiseen Saint-Emilionin kylään, maanalaiseen kirkkoon, erääseen kuuluisaan viinitilaan ja lopuksi myös maistelemaan laadukasta punaviiniä!

1

2

 

3

 

4

5

Bordeaux tunnetaan näistä Cannelés leivoksista. Intopinkeenä ostin tietenkin maistiaisen, mutta ei kyllä ollut ihan minun makuun, vaikka kovin kaikkiruokainen olenkin. Joskus ulkonäkö pettää!

8

Kaikki rakennelmat elokuvateattereista lähtien olivat niin kivan näkösiä 🙂

9

11

Karkkiomena karnevaaleista!

12

13

14

Place de la Bourse olisi ollut vieläkin näyttävämpi, jos ns. ”vesipeili” olisi ollut paikoillaan. Joka tapauksessa oli se ilman sitäkin hulppea rakennus ja oikea Bordeauxin sydän.

2016-03-21 21.51.26.jpg

Selfietime!

16

Ja tässä nyt sitä sievää Saint-Emilionin viinikylää, aiaij!

18

19

Viinipeltoja oli kylän ympärillä silmien kantamattomiin

20

21

22

23

Kylän erikoisuus oli tällainen cookie, jolle en kyllä myöskään kovin lämmennyt..

24

27

… mutta viiniin kuitenkin lämpesin, voin siis lämpimästi suositella Château Laniote Grand Cru Classé de Saint-Emilion punaviiniä 😉

 

28

12874417_10207077723076414_1388528722_o

12873671_10207078043884434_1703442451_o

Oli kyllä ihana kokemus käydä Bordeauxissa ja kokea oikea viinitilavierailu! Voin ehdottomasti suositella tätä Wine touria, jos jollain on tällaisia suunnitelmia luvassa. Klikkaappa siis tästä lukeaksesi lisää!

Fell in love with London!

Voi hitsiläinen että rakastuinkaan Lontooseen! Tätä postausta tehdessä ois jo hinku päästä äkkiä takaisin, ja ehdottomasti menenkin vielä jonain päivänä. Pakko myöntää, että Lontoo on tällä hetkellä ihan mun ykköskaupunki!

Totta tosiaan matkasin pari viikkoa sitten Lontooseen, missä tavattiin vanhalla kunnon suomikaveriporukalla. Oli ihan huikeeta olla pitkästä aikaa rakkaiden ystävien kanssa ja tehdä tämä reissu yhdessä! Vaikka Lontoo on yleensä hyvinkin vilpoisa ja sateinen kaupunki, onneksemme (uskokaa tai älkää) aurinko paistoi ja lämpöä oli peräti +12 astetta koko reissumme ajan. Ehdimme nähdä ja kokea kolmessa päivässä todella paljon (kuten allaolevista kuvista voit huomata), mutta silti jäi vielä nähtävää seuravaa reissua ajatellen. Ensi kerraksi listallani ovat mm. Harry Potter maa ja jokin teatteriesitys. Tähän kaupunkiin on onneksi kuitenkin helppo palata takaisin myös Suomesta käsin.

Kerta kaikkiaan tämä reissu oli yksi parhaista kevääni aikana: sain viettää aikaa tärkeimpien ystävieni kanssa ja kokea tämän ihastuttavan kaupungin. Reissustamme en nyt rupea pidemmin tarinoimaan, mutta kertokoon kuvat jälleen puolestaan:

~~~~

Oh god, I totally fell in love with London! While writing this post I just would like to go back already, and I really will some day! I have to admit, that London is my favourite city so far. I traveled to London couple weeks ago, and I met my best friends from Finland there. It was awesome to spend time with them and especially in London! Although London is often very rainy and cold city, there was no rain during our trip and it was like +12 Celsius all the time (believe or not!). We had time to see many things during three days, but still there are so many things to do for next trip. For example I want to see Harry Potter’s world and also some theatre show.

All in all this trip was one of the best during this semester: I was able to spend time with my lovely friends and finally I was in London! Here are some pictures of our trip:

0

English breakfast

Hotellimme tarjosi perinteisen englantilaisen aamiaisen. Ja tämähän olikin ihan pakko kokea, kun kerran Lontoossa oltiin!

Our hotel offered an English breakfast, and it was nice because you must taste it if you are in London!

1

2

London Eye

London eye tarjosi mahtavat näkymät heti reissumme aluksi.

There were wonderful views from London eye.

3

Big Ben

4

5

6

7

Buckingham Palace

9

Red busses in the centre of London

Punasia busseja vilisi joka puolella, joten niitä ei ainakaan voinut olla huomaamatta Lontoon katukuvassa.

There were red busses everywhere around London.

2016-03-21 21.04.04.jpg

Hippodrome Casino

10

China Town

11

Tower Bridge

2016-03-21 20.59.24.jpg

London by night

Iltakävelyllä ennen illallista ihailtiin Tower Bridgeä ja kaunista Lontoota kaikkine valoineen.

In the evening we went for a walk to admire a beautiful London and its lights.

12

Beautiful red buildings

Nämä punaset rakennukset ympäri Lontoota sulatti myös mun sydämen!

I loved these red buildings around London!

13

14

Madame Tussauds

Madame Tussauds ylitti kyllä todella odotukseni. Vahasta muotoillut julkkikset olivat todella aidon näköisiä ja julkkiksia löytyi laidasta laitaan. Kierroksen lopussa oli vieläpä kiertoajelu (jonkinmoinen ’sisävuoristorata’) sekä 4D elokuva. Ihan huippu kokemus!

Madam Tussauds was even better than I thought it would be. Wax celebrities looked so real and at the end of tour there were ”a ride” and 4D movie. Such an awesome experience!

15

Hyde Park

Hyde Park kuin muutkin puistot ympäri Lontoon keskustaa olivat ihania paikkoja rentoutua ja vain nauttia ulkoilmasta. Puistoissa oli paljon kauniita kukkaistutuksia, suihkulähteitä ja pieniä lampia, joten siellä kyllä  mieli lepäsi suurkaupungin vilinästä.

Hyde Park as all parks in London were very beautiful places to relax and enjoy some fresh air. There were pretty flowers, fountains and ponds in the parks, and I really liked it!

2016-03-21 20.48.34.jpg

Princess Diana Memorial Fountain

16

Marble Arch

2016-03-21 20.42.28.jpg

17

Natural History Museum

Vähän yllätti, että näinkin mahtipontinen ja upea museo olikin ilmainen. Suosittelen ehdottomasti käymään. Itseäni eniten vaikuttivat dinosaurusten luurangot, huhhu!

I was  a bit surprised, that this huge museum was free. I really recommed to visit. For me the best thing were dinosaur fossils.

19

Harrods

2016-03-21 21.14.44

Telephone box!

Loppun vielä kuva puhelinkopista. ”Kuulemiin Lontoo, nähdäänhän pian uudestaan?”

And at the end a picture of telephone box, of course. ”Byebye London, see you soon again, right?”

Geneva – City of chocolate, watches & fondue!

Morjens taas ja pahoittelut pienestä bloggauspaussista! Lähiaikoina on tosiaan ollut hiukan kiireisempää opiskelun, reissuilun ja kaiken maailman tapahtumien parissa. Mutta hengissä siis ollaan! Nyt oiskin varmaan jo korkea aika postailla minun ja mun kaverin Jessican extempore viikonloppureissusta Geneveen, Sveitsiin.

Lähettiin Geneveen tosiaan pari viikkoa sitten lauantaiaamuna, ja takaisin palailtiin sunnuntai-iltana. Kahdessa päivässä ehti mukavasti kiertää koko kaupungin ja kaikki tärkeimmät nähtävyydet – eikä kaupungissa olisi ollut varmaan varaakaan viettää paljoa pidempää aikaa. Olin kyllä etukäteen kuullut, että Sveitsi on kallis maa, mutta silti yllätti, että mäkkärin perusjuustoateria oli 10 e ja yksi banaani ruokakaupasta oli lähes 2 e. Osuimme Geneveen oikeana turistiaikana, sillä siellä oli juuri menossa International Motor Show. Toisaalta ihan kiva, että kaupungissa oli mukavasti vilinää.

Moni tuntee Geneven varmasti suklaasta, rannekelloista ja fonduesta. Ja nämä kaikki kolme juttua tulikin tsekattua viikonlopun aikana. Ostin pari levyä suklaata ja sunnuntaina nautimme fonduen eräässä vähän hienommassa ravintolassa. Lisäksi kävimme Patek Philippe museossa, joka tarjosi erilaisia rannekelloja aina ensimmäisistä rannekelloista tämän päivän malleihin (ja vieläpä kolmessa kerroksessa, huh!). Oli kyllä oikein kauniita ja siroja kelloja, mutta museossa kuvaaminen oli kiellettyä, joten kuvia ei siis siltä osuudelta ole. Muuten kuitenkin tuli räpsittyä muistoja ihan kiitettävästi, joten tässäpä tulee vähän satunnainen kuvapläjäys viikonlopulta:

~~~~

Hello and sorry about little break for posting, but here I am again and alive! I have been a bit busy with studying, traveling etc. Now I’ll tell about mine and Jessica’s extempore trip to Geneva. We went to Geneva couple on the Saturday morning and we came back on the Sunday evening, but anyway we had enought time to do everything what we wanted to do – and maybe I couldn’t afford to stay longer since Geneva is so expensive city. Even though I knew, that Switzerland is an expensive country, I was surprised. Just cheeseburger meal in McDonalds was almost 10 euros.

Most people know that Geneva is famous for chocolate, watches and fondue. And we checked all this things during our trip. We ate fondue in avery nice restaurant, bought some Swiss chocolate and we visited Patek Philippe’s museum, where we saw hundreds of watches. It was not allower to take pictures in the museum, so I can’t share pictures from that part. Anyway I have many other pictures from our trip, so here some of them:

2016-03-06 23.45.10

Jet d’Eau suihkulähde ylsi jopa 140 metrin korkeuteen. Auringonpaisteessa suihkulähteen viereen heijastui vielä sateenkaari, joten oli kyllä upea näky!

Jet d’Eau fountain was 140 metres tall and since sun was shining, we were able to see rainbow next to it, so it was amazing!

2016-03-06 22.56.59

2016-03-06 23.48.24.jpg

Genevessä näkyi ympäriinsä lippuja, mikä toi kivasti väriä katukuvaan 🙂

There were many flags around Geneva, and it looked very nice 🙂

2016-03-06 23.46.39

Elämän paras (ja täytyy myöntää eka) juustofondue – voi nami!

The best (and first) fondue of my life!

2016-03-07 00.09.29

Löyty vähän astetta isompi jakkara

A bit bigger chair.

2016-03-06 23.56.53

2016-03-07 00.18.55

Käytiin myös kattomassa United Nationsia, josta Geneve erityisesti tunnetaan. Lippujonosta tuli myös bongattua Suomen lippu – jes!

We went to see United Nations, and I noticed Finnish flag too – wohoo!

2016-03-06 23.54.59

2016-03-16 15.54.21

Vähän katukuvaa keskustasta

Geneva’s downtown

2016-03-06 22.55.55

2016-03-07 00.11.32

2016-03-16 15.53.49

Katedraalin huipulta oli kauniit näkymät niin vuorille kuin järvelle !

There were wonderful views to mountains and to lake from the top of the cathedral!

2016-03-16 15.54.39

2016-03-06 23.50.18

Löydettiin sattumalta puutarha nimeltä Jardin Botaniques, joka osoittautuikin myöhemmin yhdeksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Siellä näin myös ekaa kertaa mustia joutsenia!

We found a garden called Jardin Botaniques. There I saw black swans first time of my life!

2016-03-06 23.51.01

2016-03-06 23.52.18

2016-03-06 23.52.54

2016-03-06 23.53.48

2016-03-07 00.17.50

Suklaa oli kyllä myös yllättävän kallista. Tässäpä esimerkkinä 185 euroa maksava suklaamuna. Siinäpä ihan kohtuu hyvä palkkio jollekin virpojalle..? Onneksi löytyi myös vähän edullisempia putiikkeja, joista ostin sveitsiläiset maistiassuklaat kohtuuhintaan.

Chocolate was very expensive. For example this chocolate egg was 185 euros, so crazy!

2016-03-07 00.17.16

2016-03-06 23.43.56

Vuodenaikojen mukaan muuttuva upea kukkakello on yksi Geneven kuuluisimmista symboleista. Itse en edes arvannut, että se oikeasti myös näyttää oikean ajan.

”Flower Clock” was very beautiful, and I didn’t even know, that it shows the right time too.

2016-03-07 00.12.49

Ja loppuun vielä yks kuva suihkulähteestä, on se niin nätti!

And here again one picure of the fountain, it was so pretty!

 

 

Literally greetings from Clermont!

Kuulumisia kuulumisia!

Voisinpa kerrankin kirjoitella ihan vain kuulumisia tänne blogin puolelle. Nyt on tosiaan viikko koulua takana näin loman jälkeen. Nää kaks ekaa kuukauttahan mulla on ollu koulua aina noin 2-3 päivää viikossa, ja tällä viikolla oli eka kertaa koulua ihan joka päivä (eikä ehkä toista tämmöstä oo ees luvassa). Mutta oli kyllä oikeestaan ihan hauska palailla taas koulunpenkille näin lomaviikon jälkeen ja nähä taas kaikkia kavereita.

Mulla alko myös viimein mun vika kurssi täällä, joka onkin vaan 3 op laajunen rykäsy. Ja onneks onkin, koska tällä kurssilla käytetään SPSS-tilastointiohjelmaa – joka onkin täysin ranskaksi. Tuo siis pieniä ponnisteluja opiskeluun, mutta onneksi kaikki hommat tehdään parin kanssa, ja mun pari handlaa tuon ranskan vähän paremmin kuin minä. Lisäks mun muut kurssit on onneks ollu nappivalintoja (+täysin englanniksi), eli ehkä selviän tästä!

Ranskasta puheen ollen, ensi viikolla oiskin luvassa eka oikee ranskan koe, voi apua! Jospa mä sen jotenkin rämmin läpi, ei nimittäin mitään tietoo minkä tasonen koe sieltä eteen putkahtaa. Onneks jännitystä vähän hellittää, kun huomenna lähetään mun vaihtarikaverin Jessican kanssa viikonlopuks Sveitsiin, Geneveen! Keksittiin tuo reissu vähän viime tipassa, ja varailtiin kaikki näin edellisenä iltana. Varmaan pieni seikkailu siis luvassa, jänskää! 🙂

Eilen meidän ranskalaiset kurssikaverit kuttu meidät semmoseen ’After Work’ -tapahtumaan, johon sitten uteliaina illalla lähettiinkin vaihtariporukalla. Luulimme, että idea on tavata jossain pienessä pubissa, mutta perillä meitä odottikin valtava halli, joka oli aivan täynnä ihmisiä. Aivan kuin jotkin isot festarit keskellä talvista arkiviikkoa. Tapahtumassa oli pari DJ:tä soittamassa, ja ulkona oli kaiken maailman kojuja. Mutta oli kyllä hauska käydä vähän erilaisessa häppeningissä, ja nähdä millasta vipinää täällä Clermontissakin voi olla keskellä viikkoa.

Mutta tosiaan, aika menee kyllä ihan hurjaa vauhtia. Välillä ihan ahistaa, että kohta pitää jo palata Suomeen, ja haluaisin tehä vielä sitä tätä ja tuota. Eipä toisaalta pidä ressata liikaa, mitä täällä ehtii tekemään, menee vaan miten parhaalta tuntuu – ja pääseehään Suomestakin helposti reissailemaan sitten vaihdon jälkeen. Ootan kyllä myös Suomeen paluuta ja kaikkien läheisten näkemistä. Täällä oon yhä enemmän ymmärtäny miten rakkaita kaikki läheiset mulle onkaan Suomessa, terkut ja halit vaan siis ihan jokaiselle ❤

Tais tullakin aika sillisalaatti koko postauksesta, kun en sepustanut mistään kunnon aiheesta. Mutta sitähän ne kuulumiset on, tämmöstä ajatusten virtaa ja satunnaista höpöttelyä, eli saamanne pitää! Nyt voisin ehkä siirtyä vähän hyödyllisempiin hommiin, eli ranskan tentin lukuun. Siihen kylkeen voisin kyllä avata pikku suomituliaisen: fazerin sinisen. Se on kyllä hyvä tsemppikaveri tuohon hommaan!

Snapchat-2098410874576362821.jpg

The Legendary Utah Beach

Näin sunnuntai-iltana kun ei hirveitä suunnitelmia ollut, ajattelin päivitellä myös seikkailustamme Carentaniin ja Utah beachille. Matkasimme siis Pariisista junalla Carentaniin, joka on sympaattinen pieni kaupunki Ranskan luoteisosassa. Paikan päällä kirjauduimme heti hotelliin ja suuntasimmekin samantien kohti Utah Beachia.

Jos jollekin ei nimi Utah beach vielä kerro mitään, on paikka siis tunnettu sotahistoriastaan. Utah Beachille siis liittoutuneet, eli pääasiassa USAn joukot hyökkäsivät Saksaa vastaan toisessa maailmansodassa D-Dayna, tiistaina 6.7.1944. Liittoutuneet siis voitivat tämän taistelun, vaikka hyökkäsivätkin kaukaa valtameren takaa. Ja tämän voiton ansiosta he pystyivät käyttämään aluetta tukikohtanaan 2. maailmansodan aikana.

Pääsimme siis paikan päälle näkemään nämä legendaariset taistelutantereeet ja tietysti kiersimme myös taisteluja käsittelevän museon. Museokierroksen alussa katsoimme D-Dayn tapahtumiin alustavan 10 minuutin lyhytelokuvan auditoriossa, mikä ainakin minua helpotti enemmän eläytymään paikan historiaan.

Jos haluat tutustua paremmin museoon, klikkaa tästä.

~~~~

Because it’s Sunday evening, I didn’t have so much to do, and that’s why I thought to write about our adventure in Carentan and in Utah beach. We travelled from Paris to Carentan by train last Tuesday. Carentan is a sympathetic little town in the northwestern part of France. When we arrived to Carentan, we checked in to our hotel and then we went straight to Utah beach!

If you don’t know about Utah beach, I can tell that it is famous about its history. Utah Beach was the code name for one of the five sectors of the Allied invasion of German-occupied France in the Normandy landings on the 6th of June, 1944, during World War II.

So we were able to see this historial place with our own eyes. We also visited in the Utah Beach Museum, which was very interesting experience. At the beginning of the museum tour we watched a short movie about Utah beach, so it was  much easier to understand the tour.

If you want further information about museum, click here.

18.jpg

12

13

15

17

Bongasin kierroksella myös tutun Cosmopolitan lehden. Ehkä sekin on ihan vähän muuttunut näistä nykypäivän cosmoista?

Cosmopolitan magazine is a bit different nowadays, isn’t it?

14

Vähän huvitti, kun museoaarteiden joukossa oli taistelusta jäänyt avaamaton Coca Cola -pullo. Saattas maistua aika hyvälle näin 72 vuoden jälkeen…

There was an unopened Coca Cola bottle from the D-Day. Maybe it doesn’t taste so good after 72 years…

16

Tämä englanninkielinen kirje sotilaalta tyttöystävälleen oli aika koskettavaa luettavaa. Aika hienoa, että tällaisia helmiä on saatu talteen!

This letter from solider to his girlfriend was very emotional to read!

19

20

Ympäri Utah beachia oli yhä ruosteisia piikkilankoja, mikä viimeistään erotti tämän taistelurannan normaalista aurinkorannasta.

There were rusty barbed wires around the Utah beach, so it really wasn’t a normal ’sunny beach’.

12773223_10206859845069600_978475246_o

Kaiken kaikkiaan oli aika pysäyttävä kokemus vierailla täällä ja mukavaa vaihtelua minun normireissailuun. Tulipahan nähtyä taas aika erilainen paikkakunta Ranskassa ja myös tämä historiallinen Utah Beach. 🙂

All in all it was very interesting and emotional experience to visit in Carentan and Utah beach. Now I have seen a bit different place in France again! 🙂

I love Finland!

En voi uskoa, mutta viikon päästä sitä mennään jo vaihtoajan puolivälissä, huhhu! Tarkan puolivälin kohdalla lomailen kuitenkin Simon kanssa, joten kirjottelen nyt tämän ’puolivälipostauksen’ hiukan etukäteen. Muutin tosiaan Ranskaan heti vuoden alusta eli 1.1.2016 Uudenvuoden päivänä, ja lähtö takaisin Suomeen häämöttää huhtikuun lopussa. Pian siis jo 2 kk pulkassa, ja monta huikeaa muistoa ja kokemusta rikkaampana painetaan eteenpäin. Uusien kokemusten ja ihmetysten keskellä voisin tällä kertaa vähän pysähtyä pohtimaan omaa rakasta kotimaatani, Suomea.

Pakko myöntää, että olen ollut tosi yllättynyt, miten vähän koti-ikävää olen täällä potenut. Normaalisti olen hyvinkin herkkä tyyppi, eikä silmien vetistymiseen aina paljoa vaadita. Ehkä täällä on vain kaikki niin uutta ja jännää, ettei koti-ikävä pääse valtaamaan mieltä. Lisäksi skypen, whatsapin ja fb:n ansiosta yhteydenpitokin on niin kätevää, että kuulumisia on helppo vaihtaa skypessä vaikka kouluun kävellessä. Tottakai kaipaan perhettä, kavereita ja Simoa, mutta vain hyvällä tavalla. Kuitenkin nyt sunnuntaina Simo tulee tänne lomailemaan, maaliskuussa lähden Lontooseen kaveriporukalla ja huhtikuussa saan vielä äitin ja siskon tänne kyläilemään. Lisäksi minulla on niin ihania ihmisiä ympärillä täällä Clermontissa, joten yksinäisyys ei kyllä iske!

I can’t believe that my exchange period is almost halfway, time goes so fast! I have been here almost two months and I have got so much awesome experiences and memories! Now would be good time to think back also my lovely home country, Finland.

I have been very surprised, that I haven’t even been so homesick. Normally I’m a very sensitive person, but here I have been happy like all the time. Maybe because everything is so new for me! Anyway I miss many things from Finland: my boyfriend, family and friends, but just in a good way. And luckily I will meet my boyfriend this Sunday, I’m going to London with my friends in March and my mother and sister are coming to France in April. Additionally I have wonderful people here in Clermont, so I can’t feel lonely!

12737054_10206805095180887_932206284_o

Mutta tosiaan, nyt itse Suomi-teemaan. Eli mitä suomijuttuja eniten kaipailen? Tottakai pärjään hyvin ilman suomalaisia juttuja, kun olen poissa vain vaivaisen  4 kuukauden ajan, mutta tässäpä kuitenkin joitakin, mitä täällä Ranskan maalla tulee ehkä eniten Suomesta kaivattua (kaikkien läheisten lisäksi):

But now to the topic, Finland. So what do I miss most from Finland? What are the best finnish things for me? Of course I’ll survive without ’finnish things’, because I’m away just 4 months, but here are some things, which I little miss from Finland (in addition to friends and family):

11399054
Ruisleipä / Rye bread

Vaihtarikavereitani ehkä vähän huvittaakin, kun etsin kaupasta täältä aina sen tummimman ja moniviljaisimman leivän, jonka vain löydän. Kämppikseni kun nauttivat vaalean aamiaisleipänsä nutellan, maapähkinävoin tai hillon kera, mikä ei tähän suomalaiseen suuhun aamulla kyllä uppoa. Tuore, suomalainen ruisleipä on vaan niin hyvää!

Rye bread is the best bread in the world, believe me!

fazerin-sininen-syntyi-ystavanpalveluksesta-860-390
Fazerin sininen / Karl Fazer Milk Chocolate

Olen täällä vähän liikaakin innostunut Milkan oreo ja daim levyistä – mutta eihän mikään voi voittaa sitä aitoa ja oikeaa Fazerin sinistä! Ainakin moni suomalainen varmaan allekirjoittaa?

I really like Milka’s oreo and daim chocolate flavors – but nothing is better than finnish Fazer Milk Chocolate! I’ll have some fazer chocolate, when Simo comes here, so I’ll prove it! 😉

Rutuu_Salmiakki.JPG

Salmiakki / Salty liquorice

Tuon kuvan kun tähän lisäsin, niin hitsi että tulikin salmiakkihimo! Mistä mä sitä tähän hätään taion?

After adding this picture I really would like to eat salty liquorice now! How can I get it here?

Karjalanpiirakka resepti-16
Karjalanpiirakat / Karelian pasty

Mun vakioeväs Suomessa: karjalanpiirakat. Ihan parhautta kyllä suoraan uunista napattu piirakka, johon voi mukavasti sulaa. Pisteenä iin päälle ois tottakai munavoi.

It’s so delicious to eat a just baked karelian pasty – definitely my favourite snack in Finland.

12754922_10206805408148711_1093689549_o.jpg

12736626_10206805095340891_1013969492_o
Järvet / Lakes

Koko pienen ikäni olen asunut järven läheisyydessä. Kotikotini on järven rannalla (mistä myös ylläolevat kuvat on räpsitty), joten uimaan, soutelemaan, kalaan ja pilkille pääsee ihan milloin huvittaa. Myös Jyväskylässä parvekkeeltani näkymä on Jyväsjärvelle, ja satamaan kävelee ihan hetkessä. Clermont sen sijaan sijaitsee tulivuorten ympäröimänä, ja vettä täällä näkee vain suihkulähteissä. Eli tämän jälkeen kyllä arvostan taas meidän ”tuhansien järvien” maatamme yhä enemmän!

I have always lived near a lake. My parents live on the lake (the pictures above are from my home), so we can go to swim, fishing or rowing whenever we want. Also in Jyväskylä I live near a lake, and I can see view of the Jyväsjärvi just from my balcony. Instead Clermont is called ’city on a volcano’ and you can see water only in fountains here. So after exchange I will appreciate even more our ’land of a thousand lakes’!

sauna.jpg

12736702_10206805191583297_1166878232_o
Sauna

Kun kotipaikalta löytyy sekä sisä- että rantasauna (näkyykin ylläolevassa kuvassa), ja sauna lämpiää lähes joka ilta, voi varmaan arvata, miten saunomista täällä kaipaakaan? Se on sitä suomalaisuutta parhaimmillaan!

We have two saunas at my home: one inside our house and one near a lake (you can see it in picture above). When I’m visiting in my parents house, we go to sauna almost every day. So I really miss it now, it’s a true finnish thing!

12736771_10206805354227363_811758979_o

Pirkka12_kesa_nuotiomakkara_vaaka_1_71289_4
Laavumakkarat / Sausages

Jos joku mut tuntee, tietää varmaan, että oon aikamoinen notskimakkaran ystävä. Kotoa löytyy myös rantalaavu (yllä jälleen kuva), jossa usein istuskellaan iltaisin ja paistellaan makkaraa ja nuotioleipiä.

I really like fried sausages and we have a nice fire place at my parent’s house.

129330
Laskettelu / Downhill skiing

Mun mielestä talvessa ehdottamasti parasta on laskettelu. Tämä onkin varmaan eka talvi yli 10 vuoteen, etten pääse näyttämään laskutaitojani rinteessä. Ensi talvena siis taas siitäkin edestä!

In my opinion the best thing in winter is down hill skiing! This will be the first winter since 10 years, when I haven’t gone to downhill skiing. So I’ll ski even more next winter!

12752114_10206805095140886_1040558931_o
Hiro, suomenlapinkoira / Our dog, finnish lapphund

Muut eläinrakkaat, kaipaako edes perusteluja? Pusut pikkuhirolle!

Others who like animals, do you need any arguments? Kisses to Hiro!

154-ilmakuva_kuvaaja-Suomen-Ilmakuva-Oy_rajattu
Jyväskylä / My home city

Ja loppuun vielä se oma kotikaupunki Jyväskylä. Joskus pitää mennä kauas, että huomaa, miten monet asiat omassa kotikaupungissa, kuin koko Suomessa, onkaan hyvin. Siisti ja rauhallinen ympäristö, kaikki palvelut lähellä, ystävät ja oma koti ja poikaystävä. Reilut pari kuukautta, niin tuolla sitä taas ollaan!

And last but not least, my home city Jyväskylä. Sometimes you have to go far away, when you will notice, how well many things are in your home city and in your home country. Clean and calm environment, all services, friends, home and boyfriend. Just couple months, and I’m there again!

maxresdefault.jpg

Beautiful Finland!

…Kai mä Suomesta jonkin verran tykkäilen, kun postauksestakin näin pitkä hujahti? Eli en oo tosiaan Suomea jättämässä, vaikka täällä hyvin viihdynkin. Pian nähdään Jypinkylä ja Suomi!

…Maybe I really like Finland, since this post is so long already? Anyway, as you maybe noticed, I’ll not totally leave Finland, althought I really enjoy my time here. See you soon Jyväskylä and Finland!