Lovely Montpellier

Ja tällä kertaa vähän paikasta nimeltä Montpellier. Matkasimme siis Marseillesista Montpellieriin viime lauantaina. Todella sievä kaupunki tämäkin! Erityisesti tykkäsin kapeista mukulakivikaduista ja arkkitehtuurista vanhassa kaupungissa. Ehdimme kiertää kaikki tärkeimmät ’monumentit’ lauantai-illan ja sunnuntai aamupäivän aikana, joten sunnuntai-iltapäivällä suuntasimme jo toiseen osaan kaupunkia, Odysseumin viihdekeskukseen. Odysseumissa oli kyllä puuhaa moneen makuun: Aquarium, Planetarium, jättimäinen elokuvateatteri, kiipeilypuisto, fitnespark, ostareita, ravintoloita, Ikea yms tekemistä. Me vietimme aikamme suurilta osin Aquariumissa, jossa tuli tavattua niin pingviinit, hait kuin merihevoset. En olekaan aiemmin vieraillut noin kattavassa akvaariossa, joten tykkäsin kyllä kovasti. Akvaarioelämän jälkeen masut täytettiin eräässä amerikkalaistyylisessä ravintolassa, minkä jälkeen olikin jo aika hypätä bussiin kohti Clermonttia.

And now something about place called Montpellier. We travelled from Marseille to Montpellier last Saturday. This city was so pretty! Especially I liked cobblestones streets and the old town’s architecture. On Sunday we went to ’Centre Commercial Odysseum’, where was so much to do! For example there were a huge cinema, aquarium, planetarium, a lot of restaurants, fitnes park, shopping centers and Ikea. We visited only in Aquarium, which was very nice place and bigger than I thought!  After Aquarium we ate in some nice american restaurant, and then we had to take bus and go back home.

12696430_10206756039274520_1089820231_o

12736592_10206756038954512_1881581846_o

12695222_10206756038674505_422050078_o.jpg

Huomaattekos tässä kuvassa mitään erikoista? Eri puolille Montpellieriä oli taiteiltu tämmöisiä maalauksia seiniin. Tässä rakennuksessa ei siis todella ollut kuin nuo 4 ikkunaa, ja loput ikkunat ja heijastukset ikkunoihin on maalattu seinään. Aika aidon näköistä, eikös?

Do you see anything special in this picture? There were paintings in walls all over the city, but you don’t notice that so easily. It looks so real, doesn’t it?

12696477_10206756038794508_816665066_o.jpg

Testissä ”White pizza” – jossa tomaattisoseen tilalla oli ranskalainen creme fresh kastike, oli kyllä niin hyvää!

I ate ’White pizza’, which includes french creme fresh – so good!

12695117_10206756041394573_2019460163_o.jpg

Odysseum viihdekeskus

12674962_10206756039794533_1631080915_o.jpg

12698991_10206756039914536_2010469903_o.jpg

Paikallinen uimakaveri

12722490_10206756039514526_1360876693_o

12695428_10206756038354497_1542545304_o

12698730_10206756040194543_1215555949_o.jpg

Dinerissä huikopalalla

12696316_10206756040954562_764142229_o.jpg

Jätticookie jälkkäriksi !

12698730_10206756041234569_641479890_o.jpg

Oli siis kaiken kaikkiaan onnistunut 4 päivän trippi Marseillesissa ja Montpellierissa! Ehti jo niin tottumaan Marseillen kesäkeleihin, että Clermont tuntui jopa näin suomalaiselle hiukan viileältä näin sateisena alkuviikkona. Nyt perjantaiaamuna suuntana on kuitenkin jo Brysseli rakkaan ystäväni Riinan kanssa (näin ystävänpäiväviikonlopun kunniaksi), joten uutta nähtävää ja uusia kokemuksia taas luvassa kolmen päivän ajan. Palailen blogin puolelle siis taas ensiviikon aikana.

Joten ei muuta kuin aivan ihanaa ystävänpäivää vaan kaikille! Pitäkäähän toisistanne huolta, koska ystäväthän ovat niitä tärkeimpiä ❤

All in all we had awesome 4 days in Marseille and Montpellier. After sunny Marseille, Clermont feels little bit cold, but luckily tomorrow I will travel to Brussels with my friend Riina.  New experiences with good friend – perfect! So I will be back next monday and I will post about our trip in Brussels next week.

Happy valentine’s day everyone and remember to  take care of each other ❤

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Lovely Montpellier

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s